Masennusta(ko)?

Noniin, monen päivän tauon jälkeen oon taas palannut kirjoittelemaan. 
Pete on monena iltana kysynyt että meinaanko "blogata", mut täytyy myöntää että olen vastannut vaan että en jaksa. Vaikka todellisuudessa mulla ei ole ollut mitään kiinnostusta tulla kirjoittamaan. 
Pelkkä ajatuskin siitä, että tulisin kirjoittamaan edes vähän tänne, on ollut todella vastenmielistä. Mistä se johtuu? En tiedä. Tai sitten en vaan halua tietää. 

No mutta kuitenkin. 
Nyt on taas uusi inspiraatio tullut tämän blogin suhteen, ja sehän on pääasia :) 

Tänään on ollut henkisesti ja hieman fyysisestikin rankka päivä, jonka seurauksena olen todella väsynyt. Mulla nimittäin alkoi aamulla puoli kymmenen paikkeilla supistelemaan säännöllisin väliajoin, n. 10-15 min välein. Ja sitä jatkui koko päivän, vasta äsken illalla, salkkareitten jälkeen loppui. Eihän siinä mitään jos nuo supistukset olisi olleet kivuttomia, mutta kun ei. Mutta eivät ne onneksi olleet mitään sietämättömän kipeitäkään, niin pärjäsin kotona niiden kanssa eikä tarvinnut synnärille lähteä odottelemaan, mikä olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut ihan turhaakin. 
Toivottavasti saisin nyt ensiyön nukuttua rauhassa, ja mielellään pitemmissä kuin puolen tunnin pätkissä niinkuin tähän asti on mennyt jo monta viikkoa. 
Ois niin ihana vaan nukahtaa illalla ja tietää että aamulla herää pirteänä. Mutta kun ei. Illalla kun menen nukkumaan niin masentaa jo valmiiksi se, että tiedän, että kohta mä herään taas liitoskipuihin tai supistuksiin. 
No onneksi nämä ovat taas kohta ohitse, ja sitten saan herätä vauvan itkuun, joka onkin paljon mielekkäämpää puuhaa :)

Tänään sain vihdoin aikaseksi pestä vauvanvaatteita :) 

Rv 35+0

Ja vauvakuumetta ilmassa entistäkin enemmän, johtuen siitä, että ystäväni Ivalosta kävi juuri kylässä ja hänen mukanaan pienen pieni tyttönen, jolla ikää 4kk. 
Voiko olla suloisempaa kun vauva joka on pieni ja viaton ja naureskelee lähes lakkaamatta? 
En malta odottaa enää, että tämä meidän vauva syntyis ja saisi tuon pienen, odotetun kapalon syliin. 
Jännittää kyllä kieltämättä hieman, että miten pärjätään vauvan ja Jaron kanssa. Kun Jaro oli jo nyt tosi mustasukkainen kun minä tai pete pidettiin ystäväni vauvaa sylissä. Mutta eiköhän Jarokin ajan kanssa huomaa, että on ihan kivaa saada pikkusisko :) 

Tänään tosiaan tuli 35 raskausviikkoa täyteen, päiviä on jäljellä myöskin sen 35 laskettuun aikaan. Tuntuu ihan hassulta miten nää viikot meneekin niin nopeasti, vasta katoin kalenteriin ja laskeskelin et vielä kolme kuukautta odotusta edessä, no nyt on enää kuukausi ja vajaa viikko. 
Toki eihän sitä voi tietää, että jos tää vauveli haluukin tulla jo aiemmin ulos (mitä salaa toivonkin). 
Niin eihän sitä tiedä vaikka meillä olis jo kahden viikon päästä pieni tytöntyllerö :) Tai sitten tietenkin voi mennä reippaastikin yli lasketun ajan... pläääh. 

Jaro ja kesän ensimmäinen kukkanen :) 

Perjantaina käytiin koeajamassa sisarusrattaat,
tosin takaosa oli vielä odottamassa vauvelia kyytiin. 

Uupunut mamma

Mitenhän mä jaksan nämä viimeiset viikot? 
Öisin saan nukuttua vaan keskimäärin 2-3 h ja nekin vähäiset unet 10 minuutin pätkissä. Herään aina kun yritän vähänkin liikahtaa ja vaihtaa asentoa, mulla on niin kamalat liitoskivut ja lonkat huutaa hoosiannaa. Ja sitten jos vihdoin löydän hyvän nukkuma-asennon ja pääsen uneen, niin enköhän herää siihen kun alkaa supistelemaan. :( 
Tätä on jatkunut nyt parin viikon ajan ja laskettuun aikaan on kuitenkin vielä matkaa, niin tällä hetkellä tuntuu kyllä siltä, että mä en jaksa tuollaisia öitä enään kauaa. 
Olishan se helppoa jos tää ois mulla nyt ensimmäinen raskaus, niin voisi vaikka nukkua kaikki päivät lyhyissä pätkissä, mutta kun ei ole. Mulla on täällä kaverina Jaro, joka tarvitsee huomiota ja leikkikaveria koko päivän ajan. 
No onneksi mulla on huomenna aika neuvolaan niin otan tuon asian kyllä siellä puheeksi. 

Rv 34+2 :) 

Appelsiini & Suklaa

Tuossa meijän naapuritalossa on aivan I-H-A-N-A kauppa, nimittäin Kahvi ja teekauppa Mandragora. Olen sieltä aiemmin käynyt ostamassa pelkästään teetä, mutta nyt aateltiin peten kanssa että käydään ostamassa sieltä jotain makukahvia ja maistellaan, että miltäs se maistuu. 

Mauksi valittiin näin ensimmäisellä kerralla appelsiini & suklaa. Jo pelkkä tuoksu tuosta kahvista oli jotain aivan uskomatonta.
Heti kun päästiin kotiin ja saatiin Jaro yöunille, alettiin keittämään kahvia. 

Vaikka normaalisti minä en edes tykkää kahvista ja pelkkä kahvin hajukin tekee pahaa, niin nyt tämän raskauden aikana olen juonut kahvia lähes päivittäin! 

Ja voin sanoa että kahvin amatöörimaistajana tuo makukahvi oli aivan taivaallisen hyvää! Suosittelen! 

Lauantaina käytiin tosiaan Jaron kanssa ostamassa tämän "kesän ensimmäiset" jäätelöt, tosin ei haettu niitä jätskikiskalta, vaan ihan kaupan pakastealtaasta :) 

Ja olihan mun pakko ottaa kuvaa että uskotte, täällä meilläkin on Rovaniemellä jo vihreä nurmikko ja kukkia (!!) 

Rv 34+0

6 viikkoa, eli 42 päivää enää laskettuun aikaan. 
Kipeitä supistuksia, selkäkipua, lonkkakipuja, liitoskipuja, ja muutenkin turvonnut olo siihen päälle. Näistä on ilmeisesti minun loppuraskaus tehty. Oon nyt jo väsynyt näihin kipuihin ja särkylääkkeiden voimalla on mentävä eteenpäin. 
Mä niin toivoisin, vaikka ei saiskaan, että tää vauva syntyis jo. 
Oon oikeasti tosi väsynyt tähän raskaana olemiseen, vaikka mahakaan ei ole mikään mahottoman suuri, mut onneks jokainen päivä vie lähemmäs laskettua aikaa, jotakin positiivista edes :) 

Tänään, ihan yhtäkkiä, mä tajusin että laskettuun aikaan ei oo enää mikään pitkä aika. Oikeesti 42 päivää! (6vk kuulostaa paljon pitemmältä ajalta, joten siks puhun päivistä enkä viikoista;)) 
Meil on siis enää tosi vähän aikaa valmistautua tän toisen lapsen tuloon. Okei, henkisesti ollaan siihen valmistauduttu jo aikoja sitten, mut että fyysisesti. Me ei olla tehty vielä oikeen mitään hankintoja vauvaa varten. Paitsi sisarrattaat on hankittu, tosin nekin on vielä hakematta.
Joo vaatteitakin meiltä löytyy jonkin verran, ja Ivalosta mun hyvältä kaverilta joka on myös siis vauvan tuleva kummi, on tulossa pussillinen vaatteita, ja niillähän me sitten jo pärjätäänkin pitkän aikaa. 
Mutta mitä muuta me tarvitaan? Mun pää lyö ihan tyhjää, vaikka tää ei ole mikään uusi juttu meille.  

Sain viime viikolla kuulla, että mun hyvä kaveri odottaa myös vauvaa. Voidaan siis yhdessä jutella ja funtsailla vauvajuttuja, eikä tarvi yksin munkaan stressata. :) 
Ja siis en tarkoita etteikö pete välittäis vauvajutuista, mutta siis ihan naisten kesken voi nyt mietiskellä ja pähkäillä :) 

No mutta nyt oon jo niin väsynyt, että suuntaan kohti makkaria ja lähen treffeille nukku-matin kanssa! Heipsankeikkaa! 

Elämä on.

Ei oo reilua. 

Koko viikon ollu kauheen kylmä ilma ja vettä satanu ku petel on ollu saikkua, mut nyt tänään ku pete meni töihin, niin aurinko paistaa erittäin lämpimästi ja sateesta ei oo tietoakaan. Ois ollut niin kiva lähtee käveleen tonne isolle kirpparille, mut ei mul huvita kaksistaan Jaron kans lähtee sinne samoileen. 

Ja kaikenlisäks mun lonkat huutaa hoosiannaa ku niihin sattuu aivan törkeen paljo ku kävelee.
No ehkä senkin takia on parempi pysytellä visusti neljän seinän sisällä vaikka aurinko paistaakin. 

Kivaa lauantaita kaikille! 

ps. enkä mä tosiaankaan jää neljän seinän sisälle kyhnöttään, vaan me lähetään Jaron kans hakee jätskikiskalta jäätelöä ja mennään ulos nautiskelemaan :)

Tekis mieli lähtee mökille :) 

Ivalo vs Rovaniemi

Oon lähes koko ikäni asunut Ivalossa, paitsi silloin kun olin ala-asteella, niin asuttiin äitini kanssa muutaman vuoden Riihimäellä. Ja nyt sitten muutin oman perheeni kanssa Rovaniemelle viime kesänä. 

Oon monta kertaa miettinyt sitä, että kuinka erilaisia ihmiset ovat täällä Rovaniemellä kuin esimerkiksi Ivalossa. 

Ivalossa kun lähdettiin käymään kaupassa niin nakattiin päälle vaan vaatteet, jotka on mukavat päällä, mutta täällä kun lähtee käymään kaupassa vaikkapa sitten verkkarit jalassa niin on todella ärsyttävää huomata että kuinka nuoret ja moni vanhempikin ihminen tuijottaa minua kuin tyhmää. Mitä sitten jos tykkään kulkea vaatteissa jotka tuntuvat mukavilta päällä? Mitä jos en halua aina ahtautua pillifarkkuihin ja korkkareihin? Tarvitseeko sen takia tuijottaa itseltään silmät päästään? 

Minä vain haluan olla oma itseni. 

Minä en ikinä ole ollut sellainen, että joka paikkaan mennessä täytyy näyttää viimeisen päälle hyvältä ja meikit on oltava AINA kohillaan. Itse en käytä läheskään joka päivä meikkiä, ja silloin kun meikkaan, niin yleensä laitan vaan vähän meikkivoidetta ja ripsaria, ja harvoissa erikoistilanteissa saatan jopa laittaa luomiväriä. 

Minusta on parempi näyttää luonnolliselta kuin alkaa väkisten meikkaamaan itseään "hyvännäköiseksi". 

Mun mielestä on tosi tökerön näköstä että ihmiset laittaa puolen sentin kerroksen meikkivoidetta "peittääkseen" kaiken maailman näppylät ja epäpuhtaudet. Silloinhan ne vasta korostuvat ja oikeen loistavat sieltä "täydellisen" meikin alta. 

Ja erittäin suuri silmäänpistävä ero näiden kahden paikan välillä, joka ainakin mulle pisti silmään heti kun menin ensimmäistä kertaa käymään täällä baarissa. 

Ivalossa ihmiset istuu pilkkihaalarit päällä ja karvalakit päässä baareissa ja kukaan ei tuijota heitä siellä ja naureskele selän takana. Se on siellä ihan normaalia ja se on kaikille ok. Mut mä en haluis ees tietää mitä ihmiset aattelis jos täällä Rovaniemellä joku niin tekisi, kun täällähän kaikilla tarvii olla erikseen hommattuna oikeen kunnon bilevaatteet; mekot ja laukut ja kengät, ja varmaan meikitkin. Mulle ainakin täälläkin riittäisi baariin vaatteiksi ihan vaan joku normaali paita ja farkut, eikai sinne baariin nyt olla missikisoihin sentään menossa? 

Yritin tähän loppuun nyt löytää viel pari sopivaa kuvaakin mutta en löytänyt joten tää saa nyt olla tällanen tylsä, kuvaton postaus :) 

Peten ja minun tarina

Pete ja minä tavattiin ensimmäisen kerran marraskuussa 2009. 
Pete tuli silloin Kankaanpäästä töihin Saariselälle, ja sieltä kävi sitten tekemässä viikonloput töitä Ivalossa, Peten ammatti oli silloin karaokevetäjä/DJ. Ja ei oo siis vaikea arvata että baarissa ollaan tavattu ensimmäistä kertaa, ja vieläpä peten ensimmäisenä "Ivalo-iltana." 
Ollaan edetty peten kans tosi nopeesti meidän suhteessa, mutta mitä väliä, se on tuntunut meistä molemmista hyvältä ja oikeelta vaihtoehdolta. 
Joulukuussa 2009 mentiin kihloihin. Moni mun kaveri on varmastikin ajatellut silloin että minkä takia pitää mennä niin pian kihloihin ja että mikä kiire meillä on. Mutta mulle ja petelle oli heti selvää että  meidän kihlaus oli ensiaskel yhteiseen tulevaisuuteen, eikä mikään "leikkimielinen teinikihlaus".
Tammikuussa 2010 muutettiin sitten jo saman katon alle Ivaloon. Siinä vaiheessa aloin huomaamaan et mun kaverit rupes katoomaan, ja suureksi osaksi sen takia et ne ei hyväksyny mun ja peten seurustelua. Hankala sanoo miks, mut epäilen erittäin suureksi syyksi sitä että mä muutuin, myönnän tosiaankin että muutuin, mut omasta mielestäni parempaan suuntaan; vähensin juomista ja baareissa kulkemista heidän kanssaan. 
Maaliskuussa 2010 tein positiivisen raskaustestin, ja moni varmaan miettii et Jaro on ollut vahinko, mutta mä kerron teille, että ei ollut. Oltiin Peten kans puhuttu että jos lapsi tulee niin sitten sen on tarkoitus tulla, ja siksi olinkin tosi iloinen plussatestistä, ja pete myös :) 

Mutta ei meidän alkusuhde ollut milläänlailla helppoa aikaa tai ruusuilla tanssimista, nimittäin petellä oli silloin alkoholiongelma, ja se vaikutti todella paljon mun oloon. Olin välillä tosi masentunut ja huolissaan petestä kun pete oli töitten jälkeen jäänyt ryyppäämään kavereidensa kanssa eikä ollut mulle ilmoittanut mitään. 
Ja oliskin ne ryyppäyskerrat jääneet vain muutamiin edellämainittuihin kertoihin, mutta kun ei. Pete joi päivittäin. Oli töitä tai ei.
Eikä siinä peten juomisessa muuten ois ollut muuten mitään ongelmaa, mutta kun pete muuttui humalassa aivan eri ihmiseksi. En tuntenut peteä enää silloin. 
Mutta onneksi toukokuussa 2010 pete haki apua juomiseensa ja on siitä asti ollut nyt täysin raittiina, parin viikon päästä meillä onkin siis aihetta juhlaan :) Olen todella ylpeä miehestäni :) 
Kesällä 2010 alettiin suunnittelemaan meidän häitä, joita sitten vietettiin syyskuussa 2010, ja lokakuussa 2010 Jaro syntyi. 

En nyt osaa tämän pitemmästi kirjoittaa meidän tarinaa, mutta kysykää jos tulee jotain mieleen, minä kyllä vastaan :) 

Äitiys muutti minua erittäin paljon, parempaan suuntaan. Ennen peteä ja Jaroa olin, miten sen voisin nyt sanoa, no "VILLI JA VAPAA" vois kuvata mun luonnetta silloin aika hyvin. 
Olin joka viikonloppu kännäämässä kavereiden kanssa ja välillä myös viikollakin... se sopi minun elämään silloin, mutta nyt olen erittäin tyytyväinen "uuteen minääni". 
Rakastan peteä ja Jaroa yli kaiken ja tykkään olla kotiäitinä, viihdyn kotona Jaron kans, ja en millään malta odottaa että tämä toinen pikkunen syntyisi jo ja saataisiin meidän kotiin uudestaan vauvantuoksuista-arkea :) 
Ja täytyy myöntää että vaikka viime syksynäkin oli mahdollisuuksia jolloin oisin voinut lähteä kavereiden kans baariin ryyppäämään niin ei mulla huvittanut. Musta on tullut varmaankin kauheen tylsä ihminen ;) 
Loppuun ajattelin sit viel laittaa muutamia kuvia mun ja peten seurustelun "alkuvaiheista" :) 

Joulukuu 2009 meidän ensimmäinen yhteinen joulu

Heinäkuu 2010 Jaro massussa

Jaron ristiäiset joulukuussa 2010

Äitienpäivä

Viikonloppu tuli ja meni, niin myös äitienpäivä. 
Mulla ei ollu oikeen minkäänlaista fiilistä vietellä äitienpäivää, koska pete vietti koko lauantaipäivän sairaalan päivystyksessä selän takia. Ja sitä sitten sai jännittää että pääseekö pete kotiin vai joutuuko osastolle, mutta onneksi puoli seitsemän aikaan illalla sain peteltä puhelun että hän on kohta kotona. 
No sunnuntaina tehtiin sitten kuitenkin kakku. Mun puolesta sen olisi voinut jättää tekemättäki mutta ajattelin sitten että onhan kuitenkin äitienpäivä vaan kerran vuodessa, niin ja onhan se kivaa vaihtelua Jarollekin touhuta jotakin "normaalista poikkeavaa". 
Tehtiin todella yksinkertainen kakku, Pirkan valmiskakkupohjien väliin lätkästiin hillot ja kermavaahdot ja sitten kivasti yritettiin koristellakin mandariininlohkoilla ja ranskanpastilleilla. Mutta täytyy kyllä myöntää että yllätyin positiivisesti siitä miten hyvältä se kakku maistui, vaikka se olikin koottu valmispohjista :) 

Täällä ilmat kyllä suosi viikonloppuna, aurinko paistoi tosi lämpimästi pilvettömältä taivaalta mutta harmiksemme oli aika kylmä ja navakka tuuli. Siltikin käytiin puistossa pyörähtämässä ja laskemassa muutaman kerran liukumäkeä, mikä onkin Jaron ihan lempipuuhaa :) 

Tosiaan, Peten selkävaivojen seurauksena ootellaan aikaa, vielä tälle viikolle, kirurgin vastaanotolle. 
No mutta onneksi voi ootella kotona ettei osastolla. 
Ja petehän siis sai koko tämän viikon sairaslomaa, mistä oon tosi tyytyväinen, koska saan nyt pitää mieheni kotona koko viikon eikä tarvi murehtia työvuoroja, jotka muuttuu juuri ennen työpäivän loppumista, ylitöiksi. Ja se tarkoittaa sitten sitä että työt loppuu klo 21.00. 

MINUN RAKKAAT <3 

Mietteitä.

Mulla on taas muutaman päivän ollut hankaluuksia kirjoittaa tänne mitään. Johtunee varmaankin siitä että itselläni ei ole ollut mikään paras olo, joka iltaiset supistelut ja kaikki muu paska siihen päälle, niin ei kivaa. 
No mutta tänään on ollut kiva päivä pitkästä aikaa, tai ainakin tää päivä alkoi kivasti, iltapäivä ja ilta on mennyt suoraan sanottuna ihan päin persettä, johtuen peten jatkuvasti muuttuvista työajoista. Tänäänkin piti päästä töistä klo 16.00 mut tässä sitä edelleenkin odottelen kotia... 
Muutenkin on ollut huonompi viikko parisuhteen kannalta niin nää ylipitkät työpäivät ei kyllä helpota oloa yhtään. 
Onneksi mulla on kuitenkin maailman ihanin poika, joka osaa kyllä piristää. Jos Jaro huomaa että olen allapäin, niin se juoksee suoraan mun syliin ja halaa erittäin lujasti. Voiko siinä mitään muuta kuin piristyä? Ei tosiaankaan. 

Tänään tosiaan aamulla kaveri soitti ja kyseli että voisiko tulla kyläileen, no minähän en kyllä pane yhtään vastaan että tääl käy joku muukin kuin pete. Mulla tulee niin hyvä mieli kun saa puhuttua jonku muunkin kuin peten kans. :) 
Tällä hetkellä musta ei tunnu yhtään et pete on mun aviomies, vaan pikemminkin kämppis, jonka kans mulla on yhteinen lapsi. 
Kaikki päivät menee nykyään petellä töissä iltaan asti ja mä hoidan sil välin kaikki kotihommat ja Jaron. Ja tiedän, siittähän mulle maksetaan kotihoidontukea, mut pitemmän päälle mä en jaksais kyl tällästä. Musta ei kyl ikinä ois yksinhuoltajaksi. 

Tänään käytiin Jaron kans puistossa ja tässä muutamia otoksia siittä :)

Löysin nuo skeittarit Jarolle facen kirpparipalstalta. Aivan käyttämättömät ja hintaa 6 €,
Jaro tykkää ja äiti tykkää :) 

mulla ei siis ole mustasilmä, vaan tuo on joku roska Jaron pipossa :D

Peten synttärit!

Ja tarviihan tänne nyt ilosempaakin aihetta laittaa eli minun kultsi täytti tänään 29-vuotta. Vuos vielä kolmenkympin kriisiin ;) 

Ihana kamala viikonloppu

Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa... Ja ihan postausta tarkoitan! :) 

Mutta meillä oli viikonloppuna vieraita niin enpäs sitten kerennyt kirjoittelemaan tännekään. Tai no jos vieraiksi voi kutsua mun äitiä ja Jaron kummisetää.. Vaikka yhtään ei kyllä tuntunut siltä että meillä ois ees vieraita, vaan enemmänkin tuntui kuin meille ois muuttanut yksi henkilö lisää asumaan, ja tällä en tarkoita äitiäni vaan Jaron kummisetää. Mulla oli niin kireellä hermot koko viikonlopun että hyvä et edes selvisin siittä ilman hermolomaa! 

Mun mielestä on kivaa jos meillä käy vieraita ja vaikka yökyläilemässäkin, ja mielelläni teen ruuatkin vieraille mut jossain kai se rajakin täytyy mennä?? Selvennän vähän. 

Kyseessä on siis aikuinen ihminen, joka käy töissä, ja jolla ei varmastikaan ole rahaongelmia. Lauantai illalla kun hän saapui, kysyin että jos hän voisi käyttää seuraavana päivänä muutaman kilsan päässä prismassa, niin saisi sieltä ostettua niin isolle porukalle halvemmalla ruuat kuin mitä tuosta meidän lähikaupasta. (me emme siis omista itse autoa) 

Vastaukseksi sain, joo tietenkin, kunhan bensarahaa maksaa. No joo tietenkin maksetaan, sehän on itsestään selvyys. Seuraavana päivänä pyysin peteä kysymään että paljoko se tahtoo siittä kauppareissusta sitä bensarahaa, vastaukseksi saatiin että no jos 20 euroa. (!!) Siis haloo, Prismaan on meiltä matkaa max 2.5 kilsaa ja sielt takas, yhteensä siis maksimissaan 5 kilsaa ois tarvinnu ajaa. Ja tällä kummilla on lähes uus auto, niin se ei varmaan kuluta niin paljon bensaa että siittä reissusta pitäs 20e maksaa. 

Ei siin viel mitää, oisin mä sen maksanu sille, JOS se herra ois sit vaikka ruokakustannuksiin osallistunu jollai tapaa, mut ei. Ei ees kysyny että voiko hän ostaa jotakin jääkaappiin, vaan päin vastoin, piti kyllä huolen että kaikki tulee syötyä! 

Mitään muuta tää kummi ei meillä tehny kuin nukkui, söi ja istui koneella. Ja sitten kaikille pitää kertoa kuinka hän on kummipojan kanssa leikkimässä. Voihan leikkimistä sitten varmaan ollakin se että lököilee sohvalla ja värkkää puhelimella ja välillä vilkasee Jaroa että mitä se touhuaa. Siis mä en voi käsittää tollasta touhuu aikuselta ihmiseltä. 

Eilen, kun äiti ja tää kummi lähtivät takaisin pohjoseen, niin äiti oli odottamassa täällä meillä kahden jälkeen lähtöä, kun tuolla kummilla oli lääkäriin aika kahdelta. No meni tunti, ja toinenkin, mitään ei kuulunut.. Sitten kun pete pääs neljältä töistä niin äiti pyys soittaan tuolle kummille, selvis et se oli mennyt jonkun kaverin luokse. Eikä sitten viitsinyt mitään ilmottaa, äitin kans turhaan ootettiin tääl neljän seinän sisällä, vaikka ulkona oli aivan taivaallisen ihana ilma!! Mut eipä me mihinkään voitu täältä mennä ku aateltiin et kohta se kuitenkin tulee ja sitten lähtevät samantien kun matkaa kuitenkin on se 300km. No kivaahan se on varmaankin muita ootattaa ja mennä miten huvittaa ja eipähän sitä muille tarvi ilmotella mitään lähtöajoista yms yms..! 

No sitten kuiten pian sen jälkeen kun pete oli tullut töistä kotiin niin saapui tämä kummikin, heti ensimmäisenä tietokoneelle ja syömään. Ei siin mitää, tietenkin on hyvä syyä ennen pitkää ajomatkaa mut tarviiko sitä koko jääkaappia tyhjentää? Kaiken huipuksi ruuan kans kyytipoikana meni maitoa, joka juotiin loppuun viimeistä pisaraa myöten SUORAAN PURKISTA! Ei sit yhtään niinku aateltu sitä et muutki saattas haluta juua sitä.. ja toki, kyllä kaupasta saa maitoa lisää mut en mä ainakaan kehtais kylässä mennä nuin tekemään. Kotona voi sikailla miten huvittaa mut onko se sikailu pakollista vieraassa paikassa??? 

Ja tässä postauksessa ei ole nyt tarkoitus märistä ja valittaa siittä ku vieraat syö meillä, vaan halusin tulla avautumaan jonnekin tuosta kummista. 

Kai minunkin kiltteydellä jossakin saa raja mennä? 

Mut silti edelleen miten se kummi kehtaa pyytää 20e bensarahaa muutaman kilsan matkasta ja  syyä jääkaapin tyhjäksi? ei mee mun jakeluun. Ja kuten jo aiemmin sanoin, niin oisin ilomielin maksanu sitä bensarahaa sen verran jos tuo kummi ois ostanut jotain ruokaa edes, vaikka sitten vaikka sen yhen leipäpussin mut ei niin ei. Ei meillä oo mitkään huippuluokan tulot kuten hällä, niin käyttäytyy noin?! 

Ja lähtiessä ei edes kiittänyt mistään, Jarolle vain sanoi heiheit! 

Anteeksi jos tämä postaus on kauheen epäselvä suttura, hankala kirjottamalla kertoa ja selittää. 

Ja ANTEEKSI jos tämä kyseinen kummi lukee tämän, mutta mulla ei vaan järki anna ymmärtää tota käytöstä. Ja pahalla tää ei oo kirjotettu. Mut mulla helpottaa omat ajatukset kun saa kirjoitettua niitä. 

Kirppislöytöjä ja vauvamasua

Viime yö oli yhtä tuskaa, mulla siis supisteli todella kipeesti. 

Supistukset alkoi jo illalla salkkareitten jälkeen ja vähän ennen kun menin nukkumaan niin kävin kuumassa kylvyssä, se helpotti vähäksi aikaa, mutta pian sen jälkeen kun olin mennyt nukkumaan, heräsin. Ne alkoi uudestaan. Pyörin ja kääntyilin ja yritin sovittaa toista tyynyä milloin mihinkin et jos helpottas, mut ei. Niitä tuli 20 minuutin välein, kunnes ne sitten aamulla viiden jälkeen loppuivat. 

Nyt on sit selkä niin kipee et hyvä et liikkumaan pääsen :/ 

Nyt oon tosiaan ollu muutaman päivän kirjottamatta ku en oo yksikertaisesti saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. 

Meil oli keskiviikolle varattu Jarolle se tukkalääkäri aika mut päädyttiin sit siihen et peruttiin se ja leikattiin itse. Ja täytyy kyllä myöntää et alkuun jännitti kyl kauheesti et mitä jos pilataan pojan hiukset mut onneks ei, korvat on tallella ja tukka lyheni, tosin kylläkin leikattiin vain vähän sivuilta ja takaa letti pois :) 

Kävin kaverin kans alkuviikosta kirpparilla, löysin sieltä Jarolle aivan ihanat pillifarkut, hintaa 2,50€, tosin lahkeet oli vielä hieman liian pitkät mut se asia korjaantu kääntämällä niitä lahkeita hieman :) Löytöjä oon myös tehnyt nyt facebookin paikalliselta kirpparilta, uus tv-taso, musta, hintaa 25€ mut hinta on kuulemma vielä neuvoteltavissa ja aateltiin et jos saatas 20€ tingattua se :) mut en tosiaan pidä pahana hintana tuota alkuperäistäkään hintaa ja saadaan kuitenkin kotiinkuljetettuna se viikonlopun aikana mahdollisesti jo :) 

Sitten löysin Jarolle kevättakin, hintaa 3,50€ 

Sit löysin vaihteeksi myös yhdet verhot, mustavalkoset missä on kuvia Manhattanilta ja New Yorkista, niistä mä tykkään tosi paljon, ne löys paikkansa heti makkarin ikkunasta, ja hintaa niille tuli 20€. Kuvia tulossa piakkoin näistäkin löydöistä :) 

Tässä sitten muutamia kuvia

Tässä Jarolla päällään uusi takki :)

Mitä isot edellä niin sitä pienet perässä, vai miten se menikään :D 

Rv 31+2

Vapun viettoa!

Mä en jaksais millään kirjottaa nyt mitään mut siltikin haluan. Hankalaa. 
No mutta vappu oli ja meni. Me ei tehty tosiaan mitään normaalista poikkeavaa, paitsi syötiin puolen vuoden eestä herkkuja! Enkä jaksanut paljoa kuvatakaan niin ei nuita vappukuviakaan kovin kauheesti ole, mutta laitan tänne nyt onnistuneita otoksia :) 

Eilen illalla herkuteltiin irtokarkeilla... 

...Ja jaffaa kyytipojaksi :) 

Jaro sai ensimmäisen ihan ikioman vappupallon :) 

Tänään illalla mussuteltiin lättyjä..

Vappu tais uuvuttaa Jaronkin :) 

Näiden kuvien saattelemana toivotan kaikkille vielä hyvää vappua vähän myöhässä, ja hipsin Peten kainaloon katsoon leffaa ja sit nukkumaan, hops hops. :)